lauantai, 2. tammikuuta 2010

Vuoden 2009 surullinen loppu Espoossa - Asekeskustelu aloitettu ja maahanmuuttokeskustelu kielletty.

Vuosi 2009 päättyi todella surullisesti Espoossa. Sellon kauppakeskuksen ampumavälikohtauksessa kuoli kuusi ihmistä.

Keskustelu syistä ja siitä miten tämänkaltaiset massamurhat voitaisiin välttää alkoi välittömästi eri keskustelupalstoilla. Ensimmäisenä silmiini pistivät ihmisten reaktiot aseisiin ja pontevat kannanotot sen puolesta etteivät aseet kuulu siviileille.

Esimerkiksi nimimerkki Pipsa ratkaisisi asian helposti näin: "Siis oikeasti. Ei taas. Mielestäni aseita ei tulisi enää myydä, vain virkavallalla tulisi olla aseet."
"Kyllästynyt" kirjoitti: "Kuinka monta uhria vielä tarvitaan että tästä opittaisiin? Aseet pois siviileiltä. Aseet pois myynnistä. Aseet pois Suomesta!"

Moni yhteiskunnallisesti valveutunut, kuten ninim. "Kolamies" Kauppalehden keskustelupalstalla ratkaisisi asian seuraavalla tavalla: "Olen aikeissa perustaa adressin jossa kaikki huolestuneet kansalaiset voisivat äänestää lakialoitteen puolesta jossa laittomat aseet kiellettäisiin kokonaan." (sic!)

Asia on rinnastettu myös Kauhajoen ja Jokelan koulusurmiin enkä Kolamiehen viestin jälkeen ihmettele miksi. Hämmästyttää vain kerta toisensa jälkeen miten paljon maassamme on ihmisiä jotka eivät näe metsää puilta? Sellon ampuja oli moninkertainen rikollinen ja hänellä oli laiton ase. Lupakäytännön tiukentaminen ei vaikuta mitenkään rikollisiin tai heidän asehankintoihinsa. Positiivinen asia tiukemmassa lupakäytännössä on toki se, että ampuma-aserikoksiin syyllistyneiltä tai henkisesti epävakailta ihmisiltä lupa evätään.... mutta laittomia aseita ei ole realistisesti mahdollista yht'äkkiä hävittää.

Ampujan etnisestä taustasta on oltu syvästi huolissaan - pääasiassa siksi, ettei tätä tapausta nostettaisi osaksi maahanmuuttokeskustelua. Suomalainen lehdistö totutusti aina pääkirjoituksiaan myöten hoiti sovitun osuutensa:
IS 2.1.2010 Pääkirjoituksesta: "Sellon tragedia tapahtui uudenvuoden-aattona. Saman päivän lehdissä kerrottiin suomalaisen perushoitajan joutuvan syytteeseen viidestä murhasta. Tuskin siinä prosessissa puhutaan syytetyn kansalaisuudesta. Pahuus ei ole kansalaisuuskysymys". Vaikka tiettyjen etnisten ryhmien alttius rikoksiin on selvästi suurempi kuin valtaväestöllä, olen tämän tapauksen yhteydessä samaa mieltä.

Viime vuoden pakolaisnainen, Kosovon albaani Fatbardhe Hetemaj korosti heti asian olevan yksittäistapaus ja luonnollisesti on huolissaan mitä teko maahanmuuttokeskusteluun vaikuttaa.
Suomen Kuvalehdessä hän kertoi laajemmin Suomessa asuvien Kosovolaisten olevan järkyttyneitä ja sanoi mielestäni tärkeimmän asian josta nyt pitäisi keskustella: "Mutta jos miehellä oli tuollainen tausta, niin miksei häntä karkotettu?"

Olen aivan samaa mieltä, että tämä tapaus ei kuulu maahanmuuttokeskusteluun vaan keskusteluun ulkomaisten rikollisten karkottamisen mahdollisuuksista. Esim. Kosovon tilanne on tällä hetkellä sellainen, että sinne karkoittaminen ei sotisi ihmisoikeussopimuksia vastaan koska ei olisi ollut syytä olettaa Ibrahimin tulevan vainotuksi tai pidätetyksi. Ymmärtääkseni pakolaisena Suomeen tulleet albaanit voisivat turvallisesti palata kotimaahansa aivan vapaaehtoisestikin. En valitettavasti löytänyt mistään tietoa kuinka moni on niin tehnyt.

Maasta karkoittaminen on Suomessa äärimmäisen vaikea ja kallis prosessi.

Pidempään Suomessa asuneen hakiessa pysyvää oleskelulupaa, tietyt rikkomukset ovat lain mukaan esteitä sen saamiselle (Koko lakiteksti):

Pysyvä oleskelulupa ja pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EY-oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos:
  • ulkomaalaisen on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty rangaistukseksi vankeutta;
  • ulkomaalainen on epäiltynä rikoksesta, josta on säädetty rangaistukseksi vankeutta;
  • ulkomaalaisen on todettu syyllistyneen kahteen tai useampaan rikokseen; taikka
  • ulkomaalainen on epäiltynä kahdesta tai useammasta rikoksesta.
Sellon ammuskelijalla ei olisi pitänyt olla mahdollisuutta saada yllä mainittua pysyvää EY- oleskelulupaa rikostaustansa vuoksi. Sisäministeriö vahvisti, että hänen kansalaisuusanomuksensa oli tästä syystä hylätty. Saman ulkomaalaislain pykälässä 148 sanotaan myös, että karkottaminen voidaan käynnistää seuraavilla perusteilla:

Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen:
  • jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;
  • joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka
  • joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan.
Jopa pakolais-statuksella maassa oleva henkilö voidaan karkottaa edellä mainituilla perusteilla. Kaikesta huolimatta Ibrahim, samoin kuin moni muu vastaavat kriteerit täyttävä henkilö jätetään karkottamatta. Yleensä karkottamisprosessi on pitkä, käy läpi useita oikeusasteita ja kaikenlaiset vähemmistövaltuutetut ja aktivistit yrittävät kaikin keinoin häiritä toimeenpanoa...vuosien ajan. Kotimatka tapahtuu suomalaisen poliisien tai poliisien saattamana, eli koko lysti maksaa yhteiskunnalle kohtuuttoman paljon. Nopeutettu prosessi olisi myös tässä tapauksessa säästänyt rahaa... ja viisi ihmishenkeä.

Toivon sydämestäni järkeä päättäjille tavallisen ihmisen turvallisuuden puolesta.

Ja voimia uhrien läheisille!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rikollinen muslimi kuitenkin, se pelätty yhdistelmä. Ulkomaalaisvirasto toimi!

Jani Tiainen kirjoitti...

Tällaisessa tapauksessa ihan sama mistä maasta tai kulttuurista. Karkotuspäätösiin ja toteutukseen on saatava ensisijaisesti selkeyttä. Jopa Matti Vanhanen ihmetteli blogissaan miten ampujalla oli oleskelulupa. Perussuomalaisten ja muiden aktiivisten myyräntyö on tuottanut tulosta. Toivottavasti jotain myös tapahtuu.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa on heikko turvallisuuskulttuuri:

Vähittäiskaupan myyjän ammatissa on vaikea suojautua, jos tappouhkauksien toteuttaja on itsetuhoinen, impulsiivinen, epävakaa tai muuten ei välitä kiinnijäämisriskistä.

Muistaakseni tappaja oli töissä logistiikkayhtiössä.
USA:ssa sikäläinen mafia alkoholin kieltolain ja myöhemmin kukoistukseen nousseen huumebisneksen välisenä aikakautena halusi ja otti vahvan aseman kuljetuksissa. - Näin oli helppo varastaa tavaraa.

Mutta näistä aiheista media ei keskustellut. - En ainakaan huomannut sellaista.